Sulje

”Asiakasta kuunnellaan, ja hinta-laatusuhdekin kohdallaan”

Feelia hankkii Cleworilta muun muassa henkilökunnan työvaatepalvelun.
Clewor rakensi pyhäntäläiselle valmisruokavalmistajalle Feelialle laajan palvelukonseptin, joka kattaa niin työvaatteet, vaihtomatot kuin hygieniapalvelut.
Feelia tarjoaa pääosin kotimaisista raaka-aineista tehtyä ruokaa muun muassa kouluille, hoivakodeille, lounasravintoloille ja kotitalouksille. Syksyllä 2020 Feeliaan sulautui liha- ja kasvistuotteista tunnettu Beofood, ja alkuvuonna 2021 yhtiö ottaa käyttöön Pyhännällä 5 000 neliön tehdaslaajennuksen. Voimakkaasti kasvanut Feelia työllistää noin 60 työntekijää.

- Alkuvaiheessa kun työntekijöitä oli vain muutama, kukin pesi työvaatteensa kotonaan. Kun henkilökunnan määrä alkoi kasvaa, vanhalle tehtaalle hankittiin pesukone, ja meillä oli henkilö, joka vastasi vaatehuollosta. Feelian uuden ruokatehtaan valmistuttua 2018 työntekijöitä oli jo niin paljon, että vaatehuolto vaati todella paljon aikaa. Kun myös työasuille asetetut laadulliset vaatimukset tulivat tarkemmiksi, ryhdyimme keskustelemaan Cleworin kanssa, millaisia palveluita he voisivat tarjota meille, kertoo Feelia Oy:n toimitusjohtaja Jukka Ojala.

Ojalan mukaan Cleworin tuottama palvelukokonaisuus on luotettava ja asiakkaalle vaivaton auttaen Feeliaa keskittymään omaan ydinliiketoimintaansa.

- Olemme luoneet Cleworin kanssa palvelukonseptin, joka on meille asiakkaana luotettava ja vaivaton, sanoo Feelian toimitusjohtaja Jukka Ojala.
- Olemme luoneet Cleworin kanssa palvelukonseptin, joka on meille asiakkaana luotettava ja vaivaton, sanoo Feelian toimitusjohtaja Jukka Ojala.

- Meidän bisnestämme ei ole olla Suomen paras pesula ja vaatteiden siistijä, ja siksi nämä palvelut kannattaa hankkia alansa osaajalta. Käymme Cleworin kanssa koko ajan vuoropuhelua siitä, millaisia tarpeita meillä on, ja miten he voivat niihin parhaiten vastata. Olemme onnistuneet luomaan hyvän mallin, johon olemme tosi tyytyväisiä, eikä paluuta vanhaan ole, Ojala toteaa.

Hän kehuu esimerkiksi työvaatteiden sirutusta ja vaihtomattopalvelua. Vaatteisiin asennettava siru mahdollistaa työasun elinkaaren hallinnan, koska sirun avulla voidaan seurata esimerkiksi korjaus- ja pesukertojen määrää. Vaihtomatot Clewor noutaa määräajoin pestäviksi tuoden samalla puhtaat matot tilalle.

- Kaiken kaikkiaan olen tosi tyytyväinen Cleworin palvelualttiuteen ja siihen, miten he kuuntelevat asiakasta. Hinta-laatusuhdekin on kohdallaan, samoin kuin palvelun tasalaatuisuus, Jukka Ojala sanoo.

Jaa tai tykkää


<< Palaa asiakastarinoihin

Ota yhteyttä!


Kiinnostuitko Cleworin palveluista? Haetko yrityksellesi tekstiilipalveluista vastaavaa kumppania? Kysy lisää – ota yhteyttä!

Tämä lomake on tarkoitettu ainoastaan yritysasiakkaiden käyttöön. Kuluttaja-asiakkaita pyydämme olemaan yhteydessä suoraan Cleworin numeroon 06 870 850.



Tilaa uutiskirjeemme!


Lähetämme sähköpostiisi kerran kuussa vinkkejä, asiakastarinoita ja uutisia, joilla edistät puhtaampaa, sujuvampaa ja turvallisempaa työarkea.
Sähköpostiosoite

Syötä suluissa oleva tarkistenumero (540156)